Ritajärven rannan ja sammaltehtaan asukkeja

Kukko:

Eljas ( valkoinen)

Myöhemminkin oli Eljas-nimisiä kukkoja lisää. Kun Kaurasen Eljas muutti sammaltehtaan naapuriin, niin ihmetteli, että hänenkö mukaan kukko oli nimetty.

Kanoja: (lapsena)

Ain´muniva (ruskea)

Tuul´hattu (musta)

Kekopää

Tipsukka

Tapsukka

Keltanokka

Töyhtöpää (ruskea, tupsu päässä)

Myöhemmin sammaltehtaalla sota-aikana oli "yks kana ryttänä, joll ol´ jalka kipiä".

Perheen koiria:

Poju (ruskea, selästä tummempi), asusti Ritajärven rannan mökillä 1910-luvulla, "pitempi"

Tassu (harmahtavan ruskea), oli Ritajärven rannalla että sammaltehtaalla, "pien´ ja mukava"

Pella (Bella) (vaalea), "isompi", sileäkarvainen, pitkävillainen, juuri tätä koiraa enoni Veikko talutti perheen palatessa Uuvis-Sillasta takaisin sammaltehtaalle

Viri (sammaltehtaalla, "valkia"), tavallisen kokoinen

Piski (vaalea rinta ja maha, vaalean ruskea), "vaalia maha näky, ku´se istua kekotti", kävi mukana töissä kalkkitehtaalla (30-luvun lopulla ja 40-luvulla)

Musti (hännätön, musta), eli 40-luvulla

Roope (töpöhäntä, ruskea, edellisen poika ), eleli 40- ja 50-lukujen vaihteessa, kulki metsiä pitkin taatan mukana, kuoli Kivoronsuolla. Ensimmäinen korven koira, jonka itse selvästi muistan.

Vahti ja Musti (veljekset, pentuja, vaalea ja musta), olivat 50-luvulla vähän aikaa,

Tassu (Suomen pystykorva)

Ragu (Raku) (schäfer), 50-luvun alussa, hyvin koulutettu koira

Kissa-Isaskar, (edellisen poika, isä luultavasti pystykorva), eli n. 14-15 vuotta, kuoli talvella 1968, vähän luppakorvainen ja pitkävillainen, punertavankeltaturkkinen, jo nuorena tunsi nimen Kissa, kun oppi pienenä pentuna tulemaan kissoja syömäänhuudettaessa kissojen ruokakupille, asusti mökin päädyssä kopissaan ja mökin alla, oli vahtikoira henkeen ja vereen, oli ollut jo 3 kuukautta vainaana, ennen kuin ihmiset uskalsivat ohittaa mökin vapaasti.

Peni (Suomen pystykorva), ikä n. 20-22 vuotta, oli loukannut toisen takatassunsa pienenä jäätyään postin moottoripyörän alle, liikkasi kolmella jalalla, jotta muori paapoisi häntä ja kyllä paapoikin, laittoi pullanpalallekin voita päälle, jotta Penille maistuisi, kun Penillä on jalkakin kipiä!. Kauempana, kun kukaan ei enää toivottavasti huomaisi, juoksi, kuin ei mikään olisi vaivannutkaan, ei liikannut minkään vertaa, kuitenkin silitettäessä kiljaisi tuskasta jo hyvissä ajoin ennen kuin edes kosketti takajalkaan, odotteli muoria Sunimäellä linja-autopysäkillä koko päivänkin, eleli monet vuodet nuoruudessaan yhdessä vanhemman koiran kanssa kuusen juurella kopissaan.

Murre (pentuna, musta), enoni Jaakko vei Ruotsiin, ja kun koira kaiveli kuoppia pihalle, niin siskoni epäili niiden olevan lähtökuoppia takaisin Suomeen.

Jeppe eli Heppe (ajokoiran ja terrierin sekoitus), eleli nuoruudessaan yhdessä Penin kanssa, oli välillä sisälläkin, mutta sille tuli kuuma, kuoli 80-luvun lopuilla, asusti Penin kopissa tarhassaan kuusen juurella, harmaa, karheakarvainen, selkä tumma, luppakorva, nopsa juoksemaan, viimeinen Korven koira

Kissoja:

Mirkku (punainen), asui Ritajärven rannalla 1910-luvulla

Minne (myöhemmin, valkean kirjava)

Mosse, Heikkilät antoivat muuttaessaan pois Jaakon ollessa pieni 20-luvulla

Mirri (vaalea, "miltei valkia")

Pitkäkorva (tumma, pitkä kissa)

Katti (hoikka, harmaa kissa), istui paljon sylissä

Töpöhäntä (harmaa)

Sokisilmä (harmaan ja valkean kirjava), toinen silmä sokea. arka, nousi kahdelle jalalle tähystämään ja kuulostelemaan

Kisu-Misu eli Mirska (aivan musta), ikä parissakymmenissä

Lehmiä:

Heluna (Ritajärven rannalla) 1910-luvulla, "kirjava, punaset kyljet, valkia pää, kippurat sarvet", mummokan myötäjäinen

Vallikki (sammaltehtaalla), punainen, sarvet

Punka (vasikka), punainen

Kaunokki (vasikka), "valkia kirjava ja sillai"

Mansikki (vasikka)

Kirjo (punakirjava vasikka)

Possuja:

ei nimiä muistunut mieleen. "Oikkosen poika, joka oli vanhempi, sanoi vievänsä meidän possun. Emme Aunen kanssa uskoneet." (tapahtui n. 1915)

Lampaita:

Pisu (yleisnimi)

Kaneja: (40-luvulla ja 50-luvun alussa)

Pystykorva

Kesy varis (20-luvulla), "Lensi karpalossa ollessa olkapäälle"

Melko kesyjä puluja:

Ritajärven rannan asukkeja ja...

Mökin edellinen asukas oli mäkitupalainen Ville Antinpoika Puranen ja vaimonsa Loviisa. Ovi oli metsään päin ja mökissä oli kaksi ikkunaa - toinen järvelle ja toinen pellolle päin. Yksi huone oli jaettu verholla kahtia. Uuni ja liitta, johon puut pantiin yläkautta. Höyrykupu peltinen, johon voi laittaa tulitikut ja lapasia kuivumaan. Mökissä ullakko, johon raput ulkokautta. Mökki sijaitsi Hekömäen maalla. Ylempänä rinteessä "hiek´kuoppa", jossa kävivät "Auneen" kanssa leikkimässä.

Meidän jälkeen ei ollut enää asukkaita, vaan "mökki revittiin"? Kaivo täytetty myöhemmin.

Muuttivat hyvissä ajoin ennen kapinaa sammaltehtaalle 1916 tai -17. Sen virallinen nimi oli Valkosammal Oy, perustettu n. 1908, ja sen omisti Askolan Mäkelä, sama, jolla oli Ihalaisissa ns. Askolan kartano, mikä siirtyi 1931 Paraisten Kalkkivuori Oy:n omistukseen. Sammaltehtaalla oli käyttövoimana höyrykone ja sitä varten rakennettiin kokonaan betonista konehuone, joka on pystyssä vieläkin. Taatani oli toisena, apumiehenä, rakentamassa sitä, vaikkei ollut ikinä moista edes läheltä nähnytkään. Onneksi se toinen jotain tiesi. Työnjohtaja ei tullut kahteen viikkoon työmaalle edes käymään, kun ei itsekään hommasta enempää tiennyt. Rakennus syntyi kuitenkin ja kattokaan ei lomonnut, vaikka olikin valettu samassa yhteydessä. Rakennustapa ehkä originelli, kun betonin sisään jäi pyöreitä tukipuita ja jotka tietysti vuosikymmenien myötä lahosivat, niin että nykyisin on valussa pyöreitä tunneleita. Säästöbetonia siis. Tai itäkätevyyttä. Myöhemmin oli jopa viljamylly, mutta se ei menestynyt sammalpölyn vuoksi. Naapurissa oli työnjohtajan asunto ja sammaltehtaalla vanha tuparakennus työntekijöiden asuntona ja ruokatupana. Muori muisteli. että sammaltehtaan työntekijänä oli myös "Huora-Markkanen", joka kylläkin oli mies. Mistä liikanimi oli tullut? Taata aikoinaan kertoi, että kun se aina sanoi "Voi huora!" eikä oikein paljon muuta sanonutkaan. Kapinan jälkeisissä kuulustelupöytäkirjoissa on mainittu taatan työskennelleen 10 vuotta Tujulan (Kiialan) sammaltehtaalla.

Kun taata oli vankileirillä kapinan jälken, mummo muutti Lampiin vanhempiensa luokse ja asui siellä 3 lapsensa kanssa vähän aikaa.

Viktor Kiiskinen asui samanaikaisesti sammaltehtaan tuvassa nuoren Maria-vaimon ja tyttärensä kanssa. Pian sammaltehdas lopetettiin ja Ojalat ostivat tuvan ja vuokrasivat maan ja jäivät asumaan sinne. Ei muori muistunut, kuka asui korvessa silloin, kun olivat "Uuvis-Sillassa" ( 1921-22 ) "asuivat vain talve ja vähä kevättä" ja palasivat takaisin. Veikko muisteli olleensa silloin kahdeksan vuotta (syntynyt elok. -13). Tilapäinen asukas vahti kirveen kanssa kujalla ohikulkijoita. Taata ja mummo olivat asuneet heti häiden jälkeen vähän aikaa jo kerran Uuvis-Sillassa (nyk. Lipiäinen).

...ainoita naapureita:

Jalmari Noso (työnjohtaja) ja vaimo Anna lapsikatraineen

Vikman (työnjohtaja)

Heikkilä, Kauranen ja viimeksi Sokura, he jo Sammaltehtaan toiminnan lopettamisen jälkeen